keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Vuoden shibat ja rallytokon kurssisuositus

Vuoden shiba -kasvattajakisassa tuli jo toistamiseen hopeaa, ei hullummin! Olen tosi iloinen tästä tuloksesta, kun näyttelykäyntien määrä on ollut (jälleen) aika maltillinen. Listasinkin vuoden näyttelykohokohtia jo omaan postaukseensa, joten ei niistä sen enää enempää, mutta kaunis kiitos kaikille kasvattejani kehissä kirittäneille 😗


Rallytoko-postailut ovat jääneet blogissa toistaiseksi pariin kertaan, mutta nyt lisää! Helmin kanssa startattiin uusi vuosi nimittäin nimenomaan rallytokokurssilla. Käytiin koirakoulu Kompassissa ns. ratakurssilla, jossa treenattiin ALO-luokan ratoja kisanomaisesti ja koutsi Satulle kyllä isot pisteet shiballe sopivasta valmennustyylistä. Eka kerta meni Helmillä vähän uutta ympäristöä ihmetellessä, mutta silloinkin Satu onnistui palauttamaan mieleeni, miten tehdä oikea-aikaista palkkausta erityisesti seuraamisen kehittämiseksi. Oli hienoa huomata, miten nopeasti palkkausmetodit purivat Helmiin ja löydettiin selvästi uutta otetta seuruutreenauksiin. Itse ALO-luokan liikkeissä ei Helmin kanssa ole mitään isompia haasteita, viime kevään ja kesän treenit niiden osalta tuntuivat olevan vielä tutusti shiban vahvassa muistissa. Täytyypä katsoa, mikä kurssi seuraavaksi napataan! Voin kyllä suositella tuollaista rallytokon ratatreenikurssia lämpimästi, pääsee testaamaan omaa ja koiran suorittamisen tasoa, mutta toisaalta halutessaan myös treenaamaan yksittäisiä haasteita.

Harrastuksiin liittyen täytyy myös hehkuttaa tuota Helmin tytärtä Navia. On tainnut jäädä täällä mainitsematta, että Navi ja Jaana pärjäsivät tokon piirimestaruuskisoissa syksyllä hienosti ja saivat jo toisen ykköstuloksen avoimesta luokasta. Pian siis VOIvottelua kohti! Agilityn puolella Navin ei puolestaan tarvitse enää kirmata ylintä luokkaa kohti, sillä menolippu sinne tuli jo muutama viikko takaperin. Hiphiphurraa!

Navi on siis superkiltti ja iloinen, toistaiseksi koko ikänsä terveenä pysynyt pieni shiba, joka on moninkertainen näyttelymenestyjä, kisaa agilityn kolmosissa, saavuttanee tokossa TK2-tittelinsä kohtapuolin (ellei hyppää jo VOI-luokkaan) ja on kaikenhuipuksi äiti kolmelle tosi kivalle ja jo nätiksikin kehutulle shibalapselle. Harrastusmenestys vaatii tietysti ahkeran ja osaavan ohjaajan, josta kaikki kunnia Jaanalle, mutta silti en voi välttyä ajatukselta, että tulenkohan koskaan kasvattamaan toista samanmoista shibaa. Navissa oli jotain tosi spessua jo ihan pienenä 😍

Vuoden shiba -tuloksiin (jotka löydät shibayhdistyksen sivuilta) vielä palatakseni, Navista tulikin tänä vuonna kautta historiain ensimmäinen shiba, joka kruunattiin sekä Vuoden tokoshibaksi että Vuoden agilityshibaksi. 

 
 Tyylinäyte 5 viikkoiselta Navilta 😉


tiistai 26. joulukuuta 2017

Jouluja


Helmi ja Tiuku pääsivät aattoaamuna poseeraushommiin olkipukkien keskelle. Melkein perinteestä voi kohta jo puhua. Poseeraaminen ei ehkä kuitenkaan niinkään ollut koirien lempipuuhaa, vaan ennemminkin lumi ja vapaus:





Jouluaattoiltana kävin koirien kanssa pilkkopimeässä lenkillä, ja tuli jopa pysähdyttyä katsomaan taivasta. Muutama pilvi ei onneksi onnistunut peittämään satoja tähtiä, joiden bongaamisessa kaupungissa harvoin onnistuu. 

Saimmekin jouluna nauttia paitsi hyvästä ruoasta ja lämpimästä tunnelmasta sisällä, myös talvisesta, ja joulupäivänä erityisen aurinkoisesta talvisäästä. 








Tässä säässä kelpasi ulkoiluttaa kameraakin 🌞

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Näyttelyvuosi 2017

Tämä vuosi on ollut omien näyttelykäyntieni osalta suorastaan kiireinen: Osallistuin sekä erikoisnäyttelyyn, Open Showhun että tänä viikonloppuna Messariin. 😉 No, kolme näyttelyä on moneen harrastajaan verrattuna aika vaatimaton lukumäärä, mutta kuitenkin melkein tavallista aktiivisempaa allekirjoittaneelta. Lisäksi kasvatit ovat edustaneet kehissä hienosti.

Vuoden kohokohtia näyttelyistä ovat ainakin seuraavat:

  • Nukan (Mirai No Sorairo) valioituminen - kiitos Sara kun olet vienyt Nukaa näytelmiin! Tälle vuodelle Nukalle saldona VSP ja ROP, ja tosiaan se viimeinen SERT heti ekalla yrittämällä Kajaanin heinäkuisesta näyttelystä.
Nuka ja valioruusuke. Kuva: Sara Tikkanen
  • Navin pentujen, Harun, Takun ja Mion ensimmäiset sertifikaatit. Mainittakoon, että Takulla sertejä on jo kaksinkin kappalein (ROP ja VSP), Haru otti erikoisnäyttelystä hienosti PU4-sijoituksen ja Mio on napsinut tasaisen varmaa ERI-suoraa esiintyen aina yhtä iloisesti.
Henkilön Mirai No (@mirainoshibas) jakama julkaisu
  • Erikoisnäyttelyssä heinäkuussa meillä oli mukana useampiakin koiria: Itse kävin kehässä Aatan kanssa ja aika pitkästä näyttelytauosta huolimatta Aata esiintyi hienosti ollen lopulta PN3. Navi otti erkkarissa Aataa yhtä pykälää paremman sijoituksen, ja tosiaan kuten jo mainittua, Haru oli hienosti PU4. Myös Taku ja Mio saivat hyvät arvioinnit karvatilaneesta huolimatta, joten pääsimme esittämään (karvattoman) kasvattajaryhmän. Nyt odotellaan, että junnut kasvaa, niin ehkä joskus vielä saadaan se sellainen ihan aikuisista ja valmiiksi kehittyneistä koirista koostuva kasvari 😊
Navi ja Mio, luokkavoitto erkkarissa molemmille. Kuva: Laura Pyykkö
  • Open Showssa elokuussa paikalla oli yli 60 shibaa, joka yksinään teki näyttelystä jo osallistumisen arvoisen. Open Showssa Pörri paistatteli itsensä hienosti parhaaksi urokseksi ja vastakkaisen sukupuolen parhaaksi, isä Dazun ollessa toiseksi paras uros. Helmikin kävi pyörähtämässä kehässä, ja vaikka suurempaa menestystä ei tullutkaan, Helmin esiintymisestä voi olla ylpeä. Tiuku puolestaan yllätti ja otti omaan arvokkaaseen tyyliinsä voiton veteraaniluokassa sekä oli lopulta paras veteraani!
Kuvat Open Showsta: Laura Pyykkö

Pörri

Tiuku

Helmi

Tara ROP ja Pörri VSP

Vetskut Tiuku ROP ja Ganon VSP
  • Näyttelyvuosi huipentui tänäkin vuonna Messukeskukseen Voittaja-näyttelyihin nyt joulukuussa. Navi vastasi viikonlopun parhaista tuloksista osallistuen perjantaina ja lauantaina: plakkariin 2xCACIB, 1xPN3 ja 1xPN1 ja 1xVSP. Lauantailta tarttui siis mukaan uusi titteli: Pohjoismaiden voittaja 2017! Merkkipylväs tuokin. Tiukukin kävi lauantaina veteraanikehässä, ja esiintyi taas hyvin, mutta ei ollut tyypiltään ihan tuomarin mieleen. Erittäin Hyvän arvoinen kuitenkin. 
Navi, kuva: Laura Pyykkö

Tike <3, kuva: Laura Pyykkö.

Kaikenkaikkiaan ihan mukava näyttelyvuosi siis. Shibakehässä ja sen laidalla on mielestäni viime vuosina ollut muuten tosi leppoisa tunnelma. Kiitos kaikille, jotka siellä iloisesti muistatte tsempata kanssakisailijoita! Ensi vuodelta odotan mielenkiinnolla ainakin sitä, miten Harun, Takun ja Mion näyttelyurat jatkuvat. "Pennuille" tulee 2 vuotta mittariin maaliskuussa eli saattaisi vaikka olla uusia Mirai No -valioita tiedossa, jos hyvin käy. 😊

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Suorassa lähetyksessä

Lämpiössä lähetyksen jälkeen.
Vasemmalla juontajat, oikealla ja lattialla lähetyksen vieraat.
Tasapaksu syksyinen arki sai kyytiä, kun lokakuisena tiistaina töiden jälkeen suunnattiin nenä ja kirsut kohti Yleä. Kuten moni varmaan jo tietääkin, osallistuin kuukausi takaperin siis Suomen Shiba ry:n pyynnöstä Tiukun ja Helmin kanssa TV1:en Puoli seitsemän -ohjelman suoraan lähetykseen. Kokemus oli sekä jännittävä että hauska! 

Ohjelmassa käsiteltiin shibaa rotuna sekä rodun suosiota mm. Internet-ilmiöinä. Jos koiranhankinta on mielessä, ja shiba kiinnostaa, kannattaa kuunnella tarkkaan, miten rodun harrastajat shibojaan kuvailevat.  

Klikkaa tästä katsomaan ohjelma Yle Areenassa.
Tarkemmin mun, Tiukun ja Helmin kokemuksesta Ylellä pääsee lukemaan seuraavasta Shibasanomien numerosta, mutta sen voin jo todeta, että onneksi aiheena oli shibat! Suorassa lähetyksessä omaa oloa helpottaa näköjään huomattavasti, kun tietää, että keskustelun ja kysymysten aiheena on asia, josta voisi puhua ummet ja lammet vaikka unissaan. Ja siitäkään ei ollut haittaa, että tytöt tuntuivat olevan studiolla kuin kotonaan.

No, mitäpä Tiuku ja Helmi eivät handlaisi 💗