lauantai 24. syyskuuta 2016

Ikinuori


Vasemmalla 1 vuotta vuonna 2009, oikealla 8 vuotta vuonna 2016. 

Tiukulla oli edellispäivänä synttärit: "pikkuneiti" täytti jo 8 vuotta! Veteraani-ikä siis, jos näyttelysääntöihin on uskominen. Mutta kirjoittelinkin jo aiemmin tänä vuonna siitä, että Tiuku todellakin on parhaassa iässä, niin tänään kuin huomenna. 

Ja mä niin toivon, että meillä on vähintään vielä toiset kahdeksan vuotta yhdessä edessä <3


torstai 22. syyskuuta 2016

Arkistojen aarteita: Koiratonna (4/2013)

Kotikadulla Halikossa

Laiska keinot keksii, voi vaan nyt todeta.

Juttua ei oikein ole viimeiaikoina blogiin irronnut, mutta päädyin mutkien kautta kesällä kuitenkin lueskelemaan vanhoja, eri koiralehdissä julkaistuja kirjoituksiani. Siitäpä tulikin ajatus, että miksipä en voisi noita samoja juttuja täälläkin jakaa - ne kertovat kuitenkin tarinaa ajastaan ja uskallan väittää, ettei mielipiteetkään kovasti ole muuttuneet. Tai jos ovat, sen saatte kyllä kuulla :) Ainakin muutama kirjoitus siis tulossa loppuvuoden ajalla Arkistojen aarteita -teeman alle, olkaapa hyvät.


Koiratonna

Julkaistu alunperin: Kolumni, Suomen Shiba ry:n jäsenlehti Shibasanomat, marraskuussa 2013.

Kun sain huhtikuussa sähköpostiini viestin, jossa minut toivotettiin tervetulleeksi Tsekkeihin, fiilikset olivat aikalailla kohdallaan. Työharjoittelupaikka keski-Euroopan sydämessä, Prahassa, vaikutti juuri sellaiselta, mistä olin haaveillut. Mutta. Se kuuluisa mutta. Koko ikäni koirien kanssa eläneenä olen tottunut siihen, että kaikkiin elämän suuriin muutoksiin liittyy aina kysymys koirista ja niiden hyvinvoinnista. Tällä kertaa ei ollut pelkästään kysymys siitä, kuka pitää huolta koiristani, vaan yhtälailla puntarointia, miten oikeastaan itse pärjään ilman koiriani. 

Ei sitä kuitenkaan syyttä sanota, että joskus pitää uskaltaa ja tarttua tilaisuuksiin, joita elämä tuo tullessaan. Tässä tapauksessa myönteisen vastauksen lähettäminen huhtikuiseen sähköpostiin tarkoitti monenlaisten käytännön asioiden järjestämistä kolmen kuukauden varoitusajalla. Se tarkoitti puolta vuotta työ- ja elämänkokemusta vieraassa maassa vieraan kielen keskellä. Lisäksi yhtenä isoimpana huomiona tiedostin, että se tarkoittaisi myös kokonaista kuutta kuukautta elämää koirattomana.

Toki, vaihtoehto olisi ollut pakata täyteen ahdetun matkalaukun lisäksi ruumaan myös kaksi rakasta kippurahäntääni, mutta päätös jättää koirat Suomeen muodostui varsin nopeasti. Tiukulle ja Helmille oli ovi avoinna tytöille tutussa ja turvallisessa paikassa vanhempieni ja kippurakavereiden Iitun ja Aatan luona. Neljän shibaneidin lauma saa nyt mennä viilettää yhdessä sen sijaan, että olisin ottanut Tiukun ja Helmin mukanani asumaan vajaan kahden miljoonan asukkaan pääkaupunkiin ja viettämään pitkiä päiviä kahdestaan ollessani töissä.

Miltä elämä koirattomana sitten on maistunut? Etukäteen murehdin esimerkiksi, mitenhän tylsältä tuntuu tulla töistä kotiin, kun vastassa ei riehakasta koirakomiteaa tai kun uutta päivää ei saa aloittaa shibatervehdyksen voimalla. Tätä kirjoittaessa olen viihtynyt Prahassa kolme kuukautta. Ja onnekseni paino voidaan todella pitää sanalla viihtynyt. :) Koira-arjen iloja kaipaa joskus väkisinkin, mutta toisaalta elämä täällä on joka tapauksessa hyvin erilaista kuin Suomessa. Arki on kiireistä ja viikonlopuillekin riittää nähtävää ja ohjelmaa – matkustelua, tapahtumia, juhlia ja uusia ystäviä. 

Aluksi ehkä eniten hölmöltä tuntui lähteä juoksulenkille ilman omaa kirikaveria. Myös kävelylenkeillä käyminen tuntui varsin kummalliselta – mitä niillä käsillä edes kuuluu tehdä, jos yhdestäkään hihnasta ei tarvitse pidellä kiinni? Koirien ikävöintiä on kuitenkin hillinnyt se, että tietää kotona olevan kaikki hyvin. Viimeksi tänään sain Suomesta Skype-kuvaa koiralaumamme sunnuntain vietosta. Kyllähän se sydämestä riipaisi – katsella miten tytöt niin tutunoloisesti oleskelivat ja lepäilivät sekä kerjäsivät vuoroin rapsutuksia, vuoroin maistiaisia valmistumassa olevasta isänpäivälounaasta. En kuitenkaan päivittäin koe samanlaista ”tyhjän kodin syndroomaa” kuin jos koirat ovat Suomessa olleet syystä tai toisesta poissa kotoa. Asuntoon ja elämääni täällä ei ole assosioitunut mitään koiriin liittyvää, joka muistuttaisi väliaikaisesta koirien mentävästä aukosta elämässäni.

Etukäteen olin ajatellut, että voisin puolen vuoden aikana käydä täällä vierailemassa parin paikallisen shibakasvattajan luona ja muutenkin tavata muita koiraihmisiä ja koiria. Tästä suunnitelmasta luovuin kuitenkin nopeasti. Toisten koirien paijailu tuntuu mukavalta hetken, mutta äkkiä se iskee – entistä isompi ikävä niitä ikiomia muppeja. Siispä taktiikkani on ollut pitää satunnaiset koirien rapsuttelut varsin lyhyinä tuokioina ja pääasiassa pysytellä kiireisenä muiden harrastusten parissa.

Voin jo nyt sanoa, että reissuun lähteminen on ollut yksi elämäni parhaista päätöksistä – joka päivä opin ja koen jotain uutta. Myös päätös jättää koirat kotiin tuntuu oikealta, kun kyse on kuitenkin vain puolesta vuodesta. Ken tietää, ehkä Suomen talven tuiskuissa lenkille lähteminen ja kurainen kevät tuntuvat jotenkin aiempaa paremmalta ensi vuoden puolella? Enää ei kuitenkaan ole ollenkaan poissuljettua, että joskus vielä toistekin suuntaan asumaan Suomen rajojen ulkopuolelle. Ties vaikka palaisin juuri tänne ihanaan Prahaan. Sillä kertaa sitten tosin sinne ruumaan en nakkaa ainoastaan matkalaukkua, vaan kahden koiran mentävän lentoboksin. Boksin sisällä on se kaikkein arvokkain lasti, jonka omistan.

lauantai 17. syyskuuta 2016

Edustusta kesän koiranäyttelyissä


Olen harmillisen harvoin päässyt osallistumaan shibojen (tai siis Suomen Seurakoirayhdistyksen eli SSKY:n) erikoisnäyttelyyn. Viime vuosinna petraus on kuitenkin ollut merkittävää, sillä ihan kahtena peräkkäisenä vuotena olen itse ollut mukana. Viime vuonna Aata otti omansa, ja tänäkin vuonna sujui ihan mukiinmenevästi! Mirai No -edustus lepäsi Pörrin (Mirai No Aidoru Idai) ja Ginin (Mirai No Sir Salmiac) harteilla, sekä kannustusjoukoissa mukana paikalla oli myös pikkuinen Taku, Mirai No Tadataro.

Gin
Pörri
Taku
Ihan omia koiria mulla ei ollutkaan ilmoitettuna, mutta esitin Pörrin. Pörri päräyttikin reippaana tasokkaassa valioluokassa toiseksi erinomaisella arvostelulla ja SA:lla, sekä lopulta vielä neljänneksi paras uros -luokassa. Gin esiintyi myös tyylikkääseen tapaansa, ja sai nuorten luokassa hienosti erinomaisen. Nää pojat <3

Kaikki näyttelyn tulokset löydät KoiraNetista. Tuomarina oli ruotsalainen Britt Nyberg, joka oli oikein mukava (suorastaan vitsikäs, "moittien" minua siitä, että lihapullani eivät olleet ruotsalaista laatua) ja teki arvostelussa koirista mielestäni hyviä huomioita.





Kuvat erikoisnäyttelystä on ottanut Katja Pesonen, kiitos!

Vähän muitakin näyttelytuloksia on kesän aikana saavutettu. Ihana Itä-Suomen edustuksemme Mirai No Sorairo aka Nuka teki näyttelydebyyttinsä todellisella tyylillä napaten heti sertin matkaan. Go Nuka! Nuka on harjoitellut mätsäreissä kesän mittaan ja yksi mun suosikkipätkä on tämä seuraava video Nukan ikiomalta Instagram-tililtä. Katsokaapa tuota häntää: harvinainen kuin mikä, mutta kuin japanilaisten ihanneshiban kuvauksesta!


Video, jonka Nuka (@nukashiba) julkaisi


Myös Navin ja Seitan lapset ovat jo aloitelleet näyttelyuraansa ja kävipä mammakoira itsekin näyttämässä mallia, voittamalla koko shibasakin kasvattajatuomari Charlotta Mellinin (Tiukun kasvattaja) arvioimana. Rotunsa parhaan ja CACIB:n voittaminen kasvattajatuomarin (ja vieläpä kovasti arvostamani sellaisen) tuomaroimana on aika hieno juttu.
 
VSP Laggan Izumi (Fumikon veli) ja ROP Mirai No Ayumi Akai. Kuva: Merete Godt.

Mätsäripalkintojen haalimisen lisäksi Navin pennuista Haru (Mirai No Tatsutaro) on ehtinyt myös yhteen epäviralliseen pentunäyttelyyn elokuun alussa. Tulos puhuu puolestaan: ROP ja RYP-4!  Olin itsekin paikanpäällä Helsingin Tuomarinkartanossa Harua tsemppaamassa ja nappaamassa muutaman valokuvan muistoksi. Odotan innokkaasti, että Haru, Taku ja Mio pääsevät isompiin kehiin. Vaikka itse sanonkin, nyt vaikuttaa siltä, että tässä pentueessa on palikat aika kivasti kohdallaan. Ei mitään paineita, omistajat! :D



Tästä on hyvä jatkaa, kiitos kaikille kasvatinomistajille aktiivisuudesta! Pienisuuri toive olisi saada kasvattajaryhmä kasaan joulukuun Messukeskuksen näyttelyihin. Saapa nähdä! Joka tapauksessa: hyväntuulisesti, mutta tarmokkaasti suunnataan kohti uusia kauneuskilpailuita - kännykkäräpsäisy Ginista (ja Viivun kädestä) tiivistää mielestäni tämän asenteen erinomaisesti.